Kilpajuoksua

Ketä on nopein, kuka voittaa ? Sydän jyskyttää, kädet hikoaa. En meinaa pystyä olemaan paikallani. Sekunnit käyvät ja viimein rivi nollaantuu! PAM, lähtö !

Liitän tunnusnumeron, pikakirjoitan tiedot, siirryn maksamaan. Suoritus 2 minuuttia, tulos olematon.

Kahdessa minuutissa ilmoitin neiti A:ta syksyllä alkavaan Temppukouluun. Siihen mistä ollaan haaveiltu jo alkukeväästä asti, jonka ilmoittautumis ajankohtia kytättiin tarkkaan jo alkukesästä asti ja jonka ryhmä täyttyi kahdessa minuutissa. Päästiin varasijalle neljä. NELJÄ, kahdessa minuutissa. Vaikka katsoin oikein internetin kautta Suomen kellosta tarkan ajan ja samalla sekunnilla, kun kello löi viisi, ilmottauduin.

Täytyy olla kyllä aikamoinen hyperäiti, jotta saa lapselleen harrastuksen.

Olo on järkyttynyt. Kyse on sentään vain n.3-4 vuotiaiden lasten harrastuksesta ja jo sinne pääsy on mahdoton kahden minuutin ilmoittautumisella. Miten voi olla näin ?

Odotin Tampereelta jotenkin enemmän. Enemmän harrastusmahdollisuuksia, enemmän ryhmiä, enemmän harrastusaikoja ja ammattitaitoisia ohjaajia. Kaikkea tätä varmasti on tarjolla, jos on rikas. Edulliset harrastusmahdollisuudet revitään käsistä ja ne jotka eivät selviydy ilmoittautumisesta minuutin ajassa jäävät aidalle odottelemaan kevään ilmoittautumisia (josko silloin olisi jo tarpeeksi harjaantunut ilmoittautuja).

Meillä haaveillaan taas ensi kevääseen temppukoulusta. Harmittaa kyllä eniten tuon touhottajan puolesta, joka olisi varmasti nauttinut täysin siemauksin temppuiluista!

Nyt vaan reenaamaan ensi kevättä kohren,
Amanda!

PS. meillä on alkanut päiväkoti- ja kouluelämä ja elämä on todella muuttunut hektiseksi. Mittää ei meinaa ehtiä tekemään, vaikka vasta toista viikkoa koulua käy. Saapi nähdä miten tämä elämä lähtee tästä rullaamaan, toistaiseksi ainakin meillä on ollut erityisen reipas päiväkotilapsi, joka pärjää loistavasti isojen ryhmässä!<3

Voihan syksy

A:lla meni hermo (monesti), äidillä meni hermo ja yläkerrassa rempataan(?). Tää on just tätä syksyä. Heti, kun valon määrä vähenee ja lämpöasteet tippuvat, on mielikin ihan maassa ja hermo kireällä.

Tänään käytiin tutustumassa päiväkotiin ja se oli kyllä semmonen reissu se. Ensimmäiset pari tuntia meni vallan mainiosti, mutta jestas kun päästiin meidän lempipuuhaan syömiseen ni sehän pläjähti koko homma käsiin heti sillä sekunnilla, kun lautasen sai pöytään. Pari makkaran palaa kastikkeesta taisi upota ja sitten sitä jo mentiinkin. Pois pöydästä, takaisin pöydänviereen (x10) ja pissahätäkin "yllätti" mukamas kolme kertaa. Ja eihän sitä ruokaa sitten syötykkään. Kyllä oli sitten mainio-mamma olo sillä hetkellä. Ja jos ruokapöytärenkkumiset eivät tarpeeksi harmittaneet mammaa, niin jestas, kun piti lähteä kotiin. Voihan drama queen. Että onnea vaan päiväkodin tätöset, saatte uhmakkaan kohta huostaanne.

Kyllä harmittaa. Sitä koittaa venyttää pinnaa ja keksiä kaikkea kivaa, että lapsikin pysyisi paremmalla mielellä, mutta ei se vaan auta. Sitten sitä napsahtaa viimein itselläkin (onneksi nyt ei millään äärettömillä asteilla sentään) ja sitten itkee äiti ja A.

Sitä joskus ajatteli, että eihän MEIDÄN LAPSELLE mitään kauheeta uhmaa varmaankaan tule, kun ollaan pidetty aina säännöistä kiinni ja pistetty selvät rajat. Pöh, ihan kuin olisi auttanut. Kyllähän niitä rajoja silti pitää kokeilla. Jatkuvasti.

Suklaata kaipaava,
Amanda

Ukkospukkonen

Yllättäen, kuin nurkan takaa hypähtänyt ukkonen pilasi blogin kirjoitussuunnitelmani.

Nopsaa päivittääkseni, tänään siis lähdetään tyttöjen (A:n ja Jetan) kanssa kotiin, mutta pakkaamiset ovat vielä tekemättä. Eilinen pakkauspäivä muuttuikin yllättäen shoppauspäiväksi. Siitä lisää toisella erää ;) Nyt tietokone sammuksiin ja johdot irti seinästä, että pääsee toistekkin päivittämään!

Amanda

Jämähdys

Blogi on asettunut totaaliselle nolla-aksentille, eli siis jämähtänyt paikalleen. Syitä voisi luetella vaikka kuinka, mutta mainittakoot päälimmäisinä yhteisen ajan arvostamisen. Kohta alkaa päiväkoti ja koulut, joten yhteinen aika käy todella vähiin. Nyt siis nautitaan todenteolla viimeisistä yhteisistä täysistä päivistä mitä on vielä jäljellä!

Ollaan tehty kesälomareissuja, poimittu marjoja, shoppailtu, uitu, saunottu ja herkuteltu. Eilen vietettiin koko perheen kera leffailtaa (suursuosikkina Autot 1) ja tänään juhlittiin jo kaksi vuotiasta Julppua! Huomenna täytellään opintotuen hakemuksia, metsästetään koulutarvikkeita, sekä pakataan laukkuja. Tiistaina junan nokka kääntyykin kodin suuntaan ja perjantaina jo tutustutaan päiväkotiin. Hui.

Kesä tuli, kesä meni. Niin se vain meni, kuin hujaus vain ! Juuri vietettiin toukokuun toistaviikkoa ja pähkäiltiin miten oikeen jaksetaan koko kesä neljä sukupolvea saman katon alla. Noh kyllähän sitä jaksettiin ja nyt se kesä sitten loppuukin jo. Toki voin todeta, että toista kesää emme vietä saman katon alla : DD Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä "muutamia" yksittäisiä sijaisuuksia kesän aikana ja nauttia täysin rinnoin viimoisesta kesästä kodinhoitotuella. Noh, kuis sitä kävikään - sitä tuli oltua koko kesä töissä ja vietettyä yhteensä koko kesän aikana vain kuukauden verran vapaata (yhteensä). Kuitenkaan ei kaduta, sillä yhteisiin hetkiin riitti aina aikaa. Tehtiin monta yhteistä ihanaa reissua ja helteet suosivat meidän uimariperhettä ! Suosivat jopa niin paljon, että A oppi uimaan (=polskimaan renkaan kanssa paikasta toiseen itse)!

Kesän jälkeen olo on sekä haikea ja onnellinen, että jännittävä. Uusi ja tuntematon jännittää, mutta samalla on onnellinen kaikista niistä onnellisista yhteisistä päivistä, jotka SAI viettää kodinhoitovapaalla. Haikeus koittaa, kun miettii kuinka iso tyttö meillä jo onkaan ja miten kuitenkin sitä tulee taas kaipaamaan lapsuudenperhettään ja ystäviä täältä Porista. Monet jännittävätkin meidän syksyä meidän puolestakin, mutta itse uskon, että elämä kantaa. Kyllä se elämä aina järjestyy, seisoohan sitä vaikka päällään muutaman vuoden. Sitten se elämä vasta alkaakin, eiks vaan ! Ja vaikka muutama vuosi tiukilla tullaan elämäänkin, ei se silti elämistä estä. Täysillä vaan, ei sitä tiedä koska täältä lähdetään !

Amanda, niin onnellinen omasta rakkaasta perheestään.