Oloja!

Päivän muumi-tuokio

Ollaan nautittu keväästä täysin rinnoin, vaikka aurinkoa ei nyt muutamiin päiviin olekaan näkynyt. Ollaan innostuttu pyöräilemään, ulkoilemaan (enemmän kuin talvella) ja täyttämään päivämme touhulla jos toisella. Kevät on ihanaa aikaa - paitsi silloin jos saa kevätpöpöt.

Ollaan oltu onnellisesti terveinä koko kevät ja vältytty jopa eniten kiertävimmältä vatsataudilta. Koska (tänäkin keväänä) tauti oli kiertänyt lähes jokaisen tuntemamme ihmisen (no ei nyt ihan, mutta fb:tä selatessa siltä välillä tuntui), pelkäsin sen saavuttavan meidän kotikolomme valonnopeudella. Näin ei kuitenkaan (suureksi yllätyksekseni) käynyt ja viimein viime viikolla uskalsin huokaista helpotuksesta.

No ei olisi kannattanut.

Viikonloppuna kyläiltiin mummilassa ja tytär A:n serkkupuolipojat tulivat myöskin sunnuntaivierailulle. Yhtäkkiä kesken leppoisan sunnuntaipäivän vanhempi serkkupoika oksensi. Päässä soivat kellot: "ei meille, ei meille, ei tätä tautia!". Myöhäistä. Se tulee jos on tullakseen. Ja vatsatautihan yleensä TULEE.

Tänään olen potenut koko päivän aaltoilevaa pahaaoloa. Ollaan kuitenkin vietetty ihan normaalia arkea (tänäänkin siis), eikä paha olo ole erityisemmin rajoittanut tekemisiäni. Kumpa tämä jäisi tähän.

Viime keväänä sairasteltiin isi J:n kanssa oikeen kunnon noro, joka ei todellakaan jättänyt hyviä muistoja oksennus-kammoisen mamman mieleen. En siis mitenkään halajaa oksentaa tulevaisuudessakaan. En tänä iltana, en yöllä, en seuraavana päivänä, en seuraavalla viikolla - en koskaan!

Hyi, nyt pois nämä olot! Meille ei mitään o-tautia tarvi rantautua! VARSINKAAN, kun lähdetään uuteen Ruotsi-matkaan ensi viikolla!!

Yhyy, säästäkää mut tältä
Amanda!