 | ||
| kuva vapulta, kun oli vielä kylmä! |
Olen alkanut pohtia tosissani vapaaehtoistoimintaa ja perheemme rohkeita siihen. Kuten jo aiemmin mainitsin, mm. tukiperheenä toimiminen kiinnostaisi. Kiinnostus heräsi varmaankin kolme kuukautta sitten bussimatkalla kotiin, kun bussin screenillä pyöri mainos perheiden tukitoiminnasta paikkakunnallamme. Sitten näin ilmoituksen sijaisperheistä, sitten jälleen Pelastakaa Lapset tukiperheistä ja nyt syöpäyhdistyksen tukiperheenä toimimisesta.
Inhottavan suuret luvut vetävät puoleensa ja oma auttamisen halu ja suuren perheen kaipuu pyytäisi helpotusta tukiperhetoiminnasta. Kuitenkaan päätös ei ole mitenkään helppo. Vaikka rahallisesti toiminta ei paljoakaan vaadi (opiskelijaperhe kiittää!), on aika mieltä askarruttava aihe. Pohdin koulutöitä, matkoja kotipuoleen, harrastuslistaa sekä muiden mielipiteitä (sanoinko todella tuon?). Viikolla voi olla kiireistä, mutta viikonloput olisi helppo pyhittää - sitäpaitsi, lapsi on tukiperheellä noin 1-2 viikonloppua kuukaudessa, joten voiko edes aika olla esteenä?
Uskon todella, että meillä olisi rahkeita ryhtyä tukiperheeksi, mutta silti pelottaa. Mitä jos suunnitelmat ei menekään kuten oli ajatellut - jos ne rahkeet eivät riitäkkään? Ei lapseen sitoutumista niin vain pureta, ei me ainakaan. Missään tapauksessa.
Aion harkita asiaa syvästi ja pitkään, toivon kuitenkin että tähän ryhdyttäisiin. Tuskin ihan tässä vaiheessa kuitenkaan, vaikka se kaivattua sisältöä elämään toisikin - mutta ihan varmasti tulevaisuudessa. Tästä ollaan varmoja koko perheen kera.
Amanda
ps. Mikäli siellä ruudun takana pohdit omia rahkeitasi tukihenkilöksi ryhtymiseksi, voit lukea siitä lisää mm. täältä. Ilmainen mainos omantuntoni keventämiseksi. Voi, vaikeita juttuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!